Kva Manu – Kva Rauhasalmen Reija

Kva Manu, lonkat A ja ataksianormaali

Kva Rauhasalmen Reija ja 2 vrk vanhat pennut. 4 Urosta, 3 narttua.

Rauhasalmen I-pentue. KAIKILTA pennuilta äänet otettu!!!! Molemmat vanhemmat omaavat erinomaisen luonteen, metsästysinnon ja haukun. KVA arvot kertovat kyvystä liikutella jänistä. Yhdistelmän sukutaulussa paljon menestyneitä koiria ja sukusiitosprosetti 8 sulupolven kohdilla 5% paikkeilla. Reijan jälkeläisistä ei ole viellä viivalla käynyt kuin 1/5 , ajoi Ruotsin 3-tuloksen ja sorkkaeläin vapaa merkin. Muutkin  pennut ajelevat ja starttaavaat , kunhan saadaan ajoihin varmuutta. Manun jälkeläiset eivät ole ennättäneet viellä kokeisiin, kun ovat niin nuoria. Ensi syksynä starttaavat varmuudella. Käytin Manua Rauhasalmen Riesalle 2012 ja suurin syy Manun käyttämiseen Reijalle oli saatu palaute pennunomistajilta. 5 pentua meni ruotsiin ja olivat ajelleet jo sulankelin aikaan vajaan tunnin ajoja. 6 jäi suomeen. Kaikki syttyivät hyvin ja niillä erinomainen into ja haukku. Ajot loppukaudesta olisivat, jo tuottaneet tulosta kokeissa. Useimmalla jo kaatoja alla ym. Voiko enempää  alle 10 kuukautisilta pennuilta odottaa. Rauhasalmen Riesan kohdasta voit käydä katsomassa muutamia kuvia Manun jälkeläisistä. HUOM! Pentueen ensimmäiset  AJOT 3,5 kk iässä! Varhaiskypsiä, jos on aikaa vaan treenata! Tästä alla olevasta linkistä pääset tulevan pentueen sukutauluun http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI45486/09&ReknoE=fin45642/05

Rauhasalmen Iivana pentuna

 

 

RUP2 Puumala

RUP2 Puumala

tässä IISAKKI poika, ROP, RYP2 ja ikää 13 kk. Iisakilla oma sivu. iisakilla AJOK1 ja AJOK3 tulokset.